|
Bonefishin perho- ja
heittokalastusta
Bahamalla, South Androksen saarella. Bahama on
tunnettu hyvästä bonefishin kalastuksesta ja suuresta
kalojen keskikoosta.
Perhokalastus, Heittokalastus. Bairsin alue South
Androksella on kuuluisa erinomaisesta bonefishin
kalastuksesta, mutta alueelta saadaan myös tarponia, permitiä,
barracudaa ja jackia. Yhdessä paikallisen kalastusoppaan kanssa
kierretään alueen niemiä, salmia ja matalikoita ja etsitään
ruokailevia kaloja. Kalastus tapahtuu sekä matalikoilla
kahlaamalla että veneestä järeillä yhdenkäden perhovälineillä tai
uistinvälineillä ja on
yleenä näkökalastusta eli viehettä tarjotaan vasta kun kalat on havaittu
kirkkaassa vedessä.
Kalastusvälineet. 7-8
luokan 9' perhovapa sopii bonefishin kalastukseen ja 9-10 luokan
9' vapa permitiä ja tarponia varten. Hyvälaatuiset
levyjarrulliset perhokelat joihin mahtuu vähintään 200 metriä 20
paunan pohjasiimaa. Trooppiseen perhokalastukseen tarkoitetut
kelluvat WF erikoissiimat ovat eniten käytettyjä. Bonefishille ja permitille 360 cm
pitkä peruke jossa kärjen paksuus on 0.30-0.40 mm. Perhoista
toimivat esim. Clouser Minnow, Gotcha ja Crab, koot 4, 6 ja 8.
Heittokalastus onnistuu parhaiten laadukkaalla hyrrä-tai
avokelalla ja 8-10 jalkaisella vavalla, sopivat viehepainot ovat
15-40 gramman välillä. Vieheistä parhaiten toimivat
lusikkauistimet ja jigit.
Majoitus. Kalastajat asuvat
Bair's Lodgessa hyvin varustelluissa, ilmastoiduissa
ja tilavissa kahden hengen huoneissa lähellä rantaa.
Huoneissa on oma wc, suihku, olohuone ja makuuhuone.
Tukikohdassa on myös erinomainen ravintola ja baari.
Matkan toteutus. Omatoiminen kalastusmatka, näillä matkoilla Fishmaster
henkilökunta ei ole mukana, ne toteutetaan yhteistyössä paikallisen
yhteistyökumppanin kanssa. Kalastusmatkoja Bair's lodgeen
Bahamalle voidaan toteuttaa asiakkaan haluamina ajankohtina, kalastuskausi ja
varaustilanne huomioiden. Kysy varaustilannetta suunnittelemallesi
ajankohdalle. Kalastajat lentävät ensin Nassauhun, Bahamalle ja
sieltä lyhyellä lennolla Congo Towniin South Androkselle.
Kalastusmatka - Bahama, Bair's |
| Hinnat:
15.10-31.3 |
|
4550 USD/hlö,
6 kalastuspäivää/7 yötä, noin 3450 eur |
|
3950 USD/hlö,
5 kalastuspäivää/6 yötä, noin 2980 eur |
|
3400 USD/hlö,
4 kalastuspäivää/5 yötä, noin 2570 eur |
|
2775 USD/hlö,
3 kalastuspäivää/4 yötä, noin 2100 eur |
| Hinnat:
1.4-30.5 |
|
4850 USD/hlö,
6 kalastuspäivää/7 yötä, noin 3660 eur |
|
4195 USD/hlö, 5 kalastuspäivää/6 yötä, noin 3170
eur |
|
3650 USD/hlö,
4 kalastuspäivää/5 yötä, noin 2760 eur |
|
2950 USD/hlö,
3 kalastuspäivää/4 yötä, noin 2230 eur |
|
| Ryhmän
koko: Hinnat on laskettu siten että
kalastajia
on vähintään 2 tai muu parillinen määrä. Myös muut
vaihtoehdot mahdollisia |
|
Kalastusmatka sisältää: Nouto Congo
Townin lentokentältä - Majoitus kahden hengen ilmastoiduissa huoneissa - Aamiainen, lounas,
Illalliset - Kalastusluvat - Opastus (2 hlöä/opas) - Venekuljetukset
kalastuspaikoille |
|
Kalastusmatka ei sisällä: Lennot Congo Towniin South Androkselle - Tippi kalastusoppaalle ja
henkilökunnalle |
| Kalalajit:
Bonefish,
Tarpon, Permit, Barracuda, Jack |
| Kalastuskausi:
15.10-30.6 |
| Varaukset
ja lisätiedustelut: |
|
Puhelin: 0400-824530/Jouni Rauha |
|
Sähköposti: jouni@fishmaster.fi |
|