|
Merikarvianjoki
Sijainti. Merikarvianjoki
sijaitsee Länsi-Suomessa ja laskee Pohjanlahteen 40 kilometriä
Porista pohjoiseen Merikarvian kylän kohdalla. Joen alaosat ovat
erittäin suosittua kalastusaluetta ja hienoja kalapaikkoja on
runsaasti.
Koko. Merikarvia on
pienikokoinen joki, sen keskivirtaama on noin 15 kuutiometriä
sekunnissa ja sen leveys vaihtelee 10 ja 20 metrin välillä. Joen
vesi on ruskehtavan sävyistä, humuksen värjäämää. Merikarvia on
säännöstelty joki ja alueella on vähän isompia järviä, ja siten
veden korkeus voi vaihdella lyhyessä ajassa melko paljonkin. Kovat
sateet voivat Merikarviallakin nostaa veden korkealle säännöstelystä
huolimatta.
Kalastus. Merikarvianjoki on
luonnonkaunis ja runsaskoskinen ja soveltuu hienosti
perhokalastukseen. Kalastettavia koskialueita on yhteensä noin 12
kilometriä, suosituimmat kosket ovat Lankoski, Puukoski, Stäävit,
Holma ja Salmelankoski. Kalastus on keskittynyt jokisuun ja E 4
-tien väliselle osuudelle. Lohia ja meritaimenia tavoittaa usein
koskien syvemmistä montuista ja koskien niskoilta. Veden korkeuden
vaihtelut tuovat mukavaa lisämielenkiintoa kalastukseen, kun lohien
ja meritaimenien seisontapaikat ja veden väri muuttuvat veden
korkeuden mukaan. Meritaimenen kalastuksen parhaat ajat ovat
keväällä huhti-toukokuussa ja syksyllä syys-marraskuussa. Parhaat
mahdollisuudet lohen tavoittamiseen ovat syys-lokakuussa. Jokeen
nousee myös runsaasti vaellussiikaa loka-marraskuussa. Kirjolohi
joka vapautetaan pyyntikokoisena jokeen on kuitenkin joen yleisin
saalislaji.
Kalastuskausi.
Merikarvianjoella sallittu kalastusaika on ympäri vuoden. Vain
kevätkauden avajaisviikkona kalastus on kielletty maanantaista
perjantaihin. Kevätkauden avajaiset ovat vuosittain lauantaina klo
12 kaksi viikkoa ennen vappua.
Kalastussäännöt. Vain
vapakalastus on sallittua, joko perholla tai uistimella.
Kalastajalla on kahden lohikalan vuorokausikiintiö. Lohen alamitta
on 60 cm, meritaimenen ja taimenen 50 cm, harjuksen ja kirjolohen
alamitta on 40 cm. Alle 12-vuotiaat voivat kalastaa ilmaiseksi
huoltajansa saaliskiintiöön.
Varusteet. Korkealla vedellä
12-13 jalkainen kahdenkäden lohivapa on erinomainen varustus
meritaimenen ja lohen kalastuksessa Merikarvialla, mutta useimmat
perhokalastajat käyttävät etenkin keskikesällä harjuksen, kirjolohen
ja paikallisen taimenen kalastuksessa 8-10 jalkaisia 5-7 luokkaisia
yhdenkäden vapoja. Perhosiimoja kannattaa ottaa Merikarvialle mukaan
erilaisia. Useimmiten pärjää hyvin kelluvalla tai intermediatella,
mutta matkaan on syytä ottaa myös erilasia upposiimoja jos vesi on
korkealla ja sameaa.
Perhot. Hyviä perhomalleja
lohelle ja meritaimenelle Merikarvialla ovat esimerkiksi Red Butt,
Thunder & Lightning ja Munroe Killer, koot 4-8. Sekä lisäksi 1/2
tuuman kupariputkeen sidotut ketunkarvasiipiset putkiperhot, joiden
siiven pituus saa olla 4-8 cm, esim. Mickey Finn ja Pupujussi.
Kirjolohelle erilaiset Leechit sekä nymfit ja pupat toimivat
parhaiten.
Kahlaaminen. Normaalit
kahluuhousut, huopapohjat kengissä, riittää. Useimmissa paikoissa
myös kahluusaappaat riittävät kahlaukseen hyvin. Kahlaaminen
Merikarvialla on helppoa, äkkisyviä monttuja ei juuri ole.
Palvelut. Merikarvian
keskustasta löydät ruokakaupat, alkon, apteekin, ruokailupaikat,
kahvilat, kalansavustamon ja matkailuinfon. Kalastusluvat saa
Lankosken Köffiltä, joka on monipuolinen kahvila-ravintola E 4-tien
varrella. Kalastuslupia myyvät myös Tuorilan Seo ja keskustan
R-kioski.
Lisää tietoa Merikarvian
kalastuksesta löydät sivuilta:
www.lankoski.com tai
www.merikarvia.fi
|