|
Fishmaster
järjestää opastettuja perhokalastus- ja heittokalastusmatkoja Merikarvianjoelle.
Merikarvianjoki on Suomen parhaita meritaimenjokia ja myös kuuluisa
kirjolohistaan ja sopii hienosti
perho- ja heittokalastukseen. Matkojen vetäjänä ja kalastusoppaana toimii Fishmaster
opas.
Opetus. Matkoilla voidaan
tarvittaessa myös opettaa
osallistujille esim. Spey- tai alaheiton perusteita,
erilaisia muunnoksia ja miten niillä käytännössä kalastetaan. Matkoilla
voidaan opettaa myös yliolanheittoa ja erilaisia kalastustekniikoita.
Perhokalastus, Heittokalastus. Kalastus tapahtuu
Merikarvianjoen alaosilla, käytössämme on yhteensä noin 12 kilometriä
vaihtelevaa jokialuetta. Erityisesti kevät ja syksy ovat erinomaista meritaimenen ja kirjolohen kalastusaikaa ja
osallistujilla on mahdollisuudet hienoihin saaliisiin. Osallistujilla on
mahdollisuus myös lainata ja kokeilla erilaisia perhovapoja, keloja sekä
siimoja matkan aikana.
Majoitus. Mahdollisuus myös
pidempiin, useamman päivän mittaisiin matkoihin. Majoitus on silloin kahdessa
mukavassa kalamökissä
rauhallisella paikalla Merikarvianjoen rannalla. Suuremmassa mökissä on
sauna yms. mukavuudet.
Matkan toteutus. Johdettu kalastusmatka,
näillä matkoilla on aina Fishmaster kalastusopas mukana. Päivän matkojen aikataulut ovat
seuraavanlaiset: Lähtö Turusta, esim. hotellilta klo 6. Nautimme aamukahvit Merikarvialla klo
8.00. Kalastus aloitetaan klo 9. Pidämme lounastauon klo 12.00. Kalastus lopetetaan klo 16
ja lähdemme kohti Turkua, johon saavumme noin klo 18.
Kalastusmatka - Suomi, Merikarvianjoki |
|
Hinta 420 euroa/päivä/ryhmä
(1-3 henkilöä) |
| Hinta
920 euroa/ryhmä
(1-3 henkilöä)
(2 kalastuspäivää/1 yö majoituksessa) |
| Hinta 1240 euroa/ryhmä
(1-3 henkilöä) (3 kalastuspäivää/2 yötä majoituksessa) |
|
Kalastusmatka sisältää:
Opastus - Perhokalastuksen opetus - Kaikki ruokailut - Alkoholittomat juomat
- Kalastusluvat - Kuljetukset Turusta, Raumalta tai Porista - Majoitus, mikäli on kysymyksessä useamman
päivän matka |
|
Kalastusmatka ei sisällä: Kuljetukset Merikarvialle muualta
kuin Turusta, Raumalta tai Porista |
| Kalalajit:
Lohi, meritaimen, kirjolohi |
| Kalastuskausi:
1.4 - 30.11 |
|
Lisää kuvia valokuvagalleriassa >> |
|
Lisätietoa: Merikarvianjoen
esittely >> |
| Varaukset
ja lisätiedustelut: |
|
Puhelin: 0400-824530/Jouni Rauha |
|
Sähköposti: jouni@fishmaster.fi |
|