|
22-31.8.2009
Hyvä kalastusviikko vaikka kalastus
hiukan hiljenikin. Viikon säätila oli vaihteleva ja
kuurosateinen. Virtaama nousi alkuviikolla hetkeksi 140 kuutioon
josta se vähitellen laski 35 kuutioon, veden
lämpö oli 10-12 astetta. Olosuhteet olivat siten hyvät koko
viikon ja myös uutta lohta nousi jokeen. Viimeisen 9 päivän aikana kalastusalueeltamme
saatiin yhteensä 15 kalaa: 14 lohta ja 1 meritaimen. Siten kauden
2009 kokonaissaalis Gaula Flyfishing alueellamme nousi jälleen
hienoon tulokseen eli 251 kalaan; 236 lohta ja 15 meritaimenta.
15-22.8.2009
Erinomainen kalastusviikko jälleen
Gaulan perhokalastusalueellamme. Viikon säätila oli vaihteleva ja
kuurosateinen. Virtaama nousi alkuviikolla hetkeksi 330 kuutioon
josta se vähitellen laski 80 kuutioon, veden
lämpö oli 10-12 astetta. Olosuhteet olivat siten erittäin hyvät koko
viikon ja myös uutta lohta nousi jokeen hyvin. Viikon aikana kalastusalueeltamme
saatiin yhteensä 20 kalaa: 18 lohta ja 2 meritaimenta. Petri Varis
sai ja vapautti viikon suurimman lohen; 10,8 kiloisen
Bruahölen
poolista Black Sheep perholla.
8-15.8.2009
Kalastus jatkui hyvänä
Gaulan perhokalastusalueellamme. Viikon säätila oli vaihteleva ja
kuurosateinen. Alkuviikon sateet nostivat virtaaman 140 kuutioon
josta se vähitellen laski 50 kuutioon sekunnissa, veden
lämpö laski 13 asteeseen. Olosuhteet Gaula joella olivat hyvät koko
viikon. Viikon aikana kalastusalueeltamme
saatiin yhteensä 20 kalaa: 17 lohta ja 3 meritaimenta. Kolja Vehlje
kalasti ensimmäistä kertaa alueellamme ja sai yhteensä 3 lohta ja 2
meritaimenta ja myös viikon suurimman lohen; 10,0 kiloisen
Stasjonshölen
poolista Pathagorva perholla.
1-8.8.2009
Kalastus jatkui erittäin hyvänä
alueellamme. Alkuviikolla sää oli vaihteleva
ja loppuviikolla helteinen. Vesi laski tasaisesti koko viikon 55
kuutiosta 25 kuutioon sekunnissa ja veden
lämpö oli 14-17 astetta. Viikon tulos oli täsmälleen sama kuin
edelliselläkin viikolla eli kalastusalueeltamme
saatiin yhteensä 33 kalaa: 32 lohta ja 1 meritaimen. Yksi parhaista
elokuun viikoista koskaan. Suurin osa viikon lohista oli kirkkaita,
täisiä nousukaloja. Toni Vahtola sai viikon suurimman lohen; 12,0 kiloisen Sanden
poolista. Hän sai lisäksi 3,7 kiloisen lohen Bruahölenistä. Pekka
Auramaa onnistui taas hyvin ja sai
8,2 ja 4,2 ja 2,3 kiloiset lohet.
25.7-1.8.2009
Kauden paras kalastusviikko
kalastusalueellamme tähän asti. Viikon säätila oli edelleen vaihteleva
ja hyvin kalastukseen sopiva. Alkuviikon
sateet nostivat tiistaina veden hetkeksi peräti 290 kuutioon josta
se sitten vähitellen laski viikon lopun normaaliin kesäkorkeuteen
noin 55 kuutioon sekunnissa, veden
lämpö oli 11-14 astetta. Gaula Flyfishing kalastusalueeltamme
saatiin yhteensä 32 lohta ja 1 meritaimen.
Antero Jaska sai viikon suurimman lohen; 8,7 kiloisen Sanden
poolista. Vakiokävijä Jorma Ahtonen onnistui taas hienosti ja sai
8,0 ja 7,0 ja 3,8 ja 2,1 kiloiset lohet.
18-25.7.2009
Taas erinomainen viikko vaihtelevissa
olosuhteissa. Viikon säätila oli vaihteleva. Alkuviikon rankat
sateet nostivat tiistaina veden hetkeksi peräti 930 kuutioon josta
se sitten nopeasti laski viikon lopun 75 kuutioon sekunnissa, veden
lämpö oli 11-14 astetta. Kalastusalueeltamme
saatiin yhteensä 27 kalaa: 24 lohta ja 3 meritaimenta.
Johan Petter Cappelen-Dahl sai Black & Green putkiperholla Gyllsaga
poolista
viikon ja toistaiseksi koko kauden suurimman lohen: 16,0 kiloisen.
11-18.7.2009
Kalastus jatkui hyvänä vaihtelevissa
olosuhteissa. Viikon säätila oli vaihteleva. Viikon aikana
vesi nousi ja laski vaihdellen 120 ja 50 kuution välillä, veden
lämpötila oli 13-14 astetta. Gaula Flyfishing kalastusalueeltamme
saatiin yhteensä 24 lohta.
Suurin osa lohista oli isoja lohia tai lohijalkoja, tänä vuonna
lohien keskipaino on erittäin suuri. Mika Kosonen sai Sandenista
viikon suurimman lohen: 11,3 kiloisen. Hän sai myös 5,0 kiloisen
lohen Svingenistä ja 2 tittiä.
   
4-11.7.2009
Hyvä kalastusviikko vaihtelevissa
olosuhteissa. Alkuviikko oli helteinen ja vaikea, keskellä viikkoa
sää muuttui sateiseksi ja viileäksi ja loppuviikolla kalastus
parani. Viikon aikana
vesi nousi vähitellen 40 kuutiosta 80 kuutioon sekunnissa. Veden
lämpötila laski 18 asteesta 13 asteeseen. Gaula
Flyfishing Kalastusalueeltamme saatiin yhteensä 25 kalaa: 24 lohta ja
yksi meritaimen.
Suurin osa lohista oli edelleenkin isoja lohia tai lohijalkoja mutta
myös joitakin tittejä saatiin. Sain itse viikon suurimman lohen,
13,1 kiloisen Bruahölenistä. Kenneth Lundell sai yhteensä 4 lohta;
6,3 ja 2,9 ja 1,5 ja 0,8 kg. Jarmo Näppi sai 8,0 ja 3,3 ja 1,5
kiloiset lohet.
27.6-4.7.2009
Hyvä kalastusviikko haastavissa
aurinkoisissa ja helteisissä olosuhteissa. Viikon aikana
vesi laski vähitellen 100 kuutiosta 60 kuutioon sekunnissa. Gaula
Flyfishing Kalastusalueeltamme saatiin yhteensä 22 kalaa: 19 lohta painoltaan
1,2-11,7 kg ja kolme meritaimenta 1,2-1,5 kg.
Suurin osa lohista oli edelleenkin isoja lohia tai lohijalkoja.
Steen Meier sai Sandenista viikon suurimman lohen 11,7 kg ja sen
lisäksi 10,6 kg samasta poolista sekä 9,8 kiloisen Bruahölenistä ja
6,5 kg lohen Svingenistä. Stefan Sieber sai 8,7 kiloisen Green
Highlanderilla Gyllteigenistä ja 3,1 kiloisen Stasjonshölenistä. Viikon säätila oli aurinkoinen ja
erittäin lämmin ja veden
lämpötila oli 15-16 astetta.
20-27.6.2009
Vaikea kalastusviikko haastavissa
olosuhteissa. Edellisen viikonlopun rankat sateet nostivat veden
korkealle 450 kuutioon alkuviikolla josta se viikon aikana
vähitellen laski 100 kuutioon. Saimme yhteensä 6 lohta painoltaan
6,5
-13,0 kg.
Ilkka Neva sai Gyllsagasta
viikon suurimman lohen: 13,0 kiloisen. Jari Koski sai 8,1 kiloisen
Bruahölenistä Green Buttilla. Viikon säätila oli aurinkoinen ja
helteinen ja veden
lämpötila oli 9-15 astetta.
13-20.6.2009
Kohtalainen kalastusviikko haastavissa
olosuhteissa. Edellisen viikonlopun rankat sateet nostivat veden
korkealle alkuviikolla. Saimme yhteensä 12 lohta painoltaan 2,0
-10,2 kg.
Suurin osa lohista painoi 6 ja 10 kg välillä. Tony Ganemyr sai
viikon suurimman lohen: 10,1 kiloisen Sanden poolista Garryllä ja
hän sai myös 8,0 kiloisen kalan samasta poolista. Jens Fischer sai
10,2 kiloisen lohen Rönningen poolista Pathagorvalla. Viikon säätila oli
pilvinen, sateinen ja kolea ja Gaulan virtaama vaihteli 350 ja 120
kuution välillä ja veden
lämpötila oli 7-9 astetta.
6-13.6.2009
Hyvä kalastusviikko hienoissa
olosuhteissa. Saimme yhteensä 14 lohta painoltaan 6,5-14,7 kg.
Suurin osa lohista painoi 8 ja 10 kg välillä. Viikon säätila oli
vaihteleva ja Gaulan virtaama 160 ja 120 kuution välillä ja veden
lämpötila oli 8-9 astetta. Perhoista toimi parhaiten Greenlander
putki.
   
10.6.2009
Joskus pomon täytyy näyttää
mallia...Tänään onnistuin saamaan ja vapauttamaan 114 cm/14,7 kg lohen (kalan
paino on arvio ja myös oma
ennätykseni). Kala otti Greenlander putkeen Sanden poolista
sähkölinjan alta ja jouduin seuraamaan kalaa koko matkan
Bruahöleniin asti jossa saimme kalan mitattua, kuvattua ja vapautettua. Heti
sen jälkeen Harri Dahlin sai samasta Sanden poolista 10,0 kg lohen
samalla perholla eli Greenlanderilla. Viime päivinä olemme saaneet useita
suuria lohia pooleistamme.
1-6.6.2009
Kauden avausviikko oli kylmä ja
sateinen. Ilman lämpötila oli vain 10 asteen paikkeilla. Arve Sethin saama 8 kg lohi jäi viikon ainoaksi
alueeltamme, sen lisäksi kalastajillamme oli pari
karkuutusta. Keskiviikon sateet nostivat sen verran
Gaulan virtaamaa että ainoastaan vähän kaloja nousi Gaulfossenista
ylöspäin alueellemme. Virtaama oli 150-250 kuutiota, veden
lämpötila noin 6 astetta.
3.6.2009
Arve Seth sai kauden ensimmäisen lohemme;
8,0 kiloisen Stasjonshölen poolista Pathagorvalla. Kalastusolosuhteet Gaula-joella
ovat vähitellen parantuneet. Vesi on laskenut viikon ensimmäisen
puoliskon aikana 150
kuutioon sekunnissa ja veden lämpätila on 6 astetta. Sää on ollut
pilvinen, kuurosateinen ja kolea. Ensimmäisten päivien aikana lohia
on saatu joen alajuoksulta ennätysmääriä joten mielenkiintoinen
lohikesä tulossa. Suurin saatu lohi painoi peräti 22,5 kg.
Jouni Rauha
|