|
Huippuluokan lohen perhokalastusta
West Ranga-joella Islannissa.
Hienompia maisemia ja
parempaa saalisvarmuutta lohen perhokalastukseen on vaikea löytää
mistään muualta Euroopasta.
Vuoden 2009 kalastuskauden aikana West Rangasta saatiin 10749
lohta mikä oli kauden suurin saalismäärä kaikista Islannin
lohijoista. Sitä edellisenä vuonna 2008 West Rangasta
saatiin 14315 lohta, eli joki on ollut kahtena viime vuonna Islannin
ylivoimaisesti paras lohijoki.
West Ranga.
West Ranga on keskikokoinen,
kirkasvetinen joki joka virtaa uskomattoman upeissa Islannin
tunturimaisemissa. Hienot poolit ja kosket vuorottelevat ja ovat
kuin luotuja lohen perhokalastukseen, joki on erittäin helppo
kahlata ja kalastaa. West Ranga joki sijaitsee Islannin eteläosassa
85 kilometriä Reykjavikista kaakkoon, lähellä East Ranga jokea.
West Rangan saalit ovat jatkuvasti tasaisella
huipputasolla. Yksi syy hyviin saaliisiin on joen virtaaaman tasaisuus, se ei myöskään
juuri koskaan tulvi eikä värjäydy ja on siten aina hyvin kalastettavissa.
Perhokalastus. Joka päivä kalastusopas vie asiakkaat eri
pooleille,
vapakiintiö koko joella on
kesäkuussa 12 vapaa, heinäkuussa 14 vapaa, elokuussa,
syyskuussa ja lokakuussa 16 vapaa. Kalastusalue on 30 km pitkä
sisältäen joen molemmat puolet,
tilaa on siis kaikille kalastajille ruhtinaallisesti.
Mahdollisuus on myös jakaa vapa eli kaksi henkilöä kalastaa
silloin vuorotellen ja hinta on huomattavasti halvempi. Joki on
jaettu kahden vavan alueisiin joita vaihdetaan kalastusparien
välillä päivittäin aamulla ja lounastauolla. Päivittäinen
kalastusaika West Rangalla on jaettu kahteen kuuden tunnin
jaksoon; aamukalastus on klo 7-13 ja iltakalastus on klo 16-20,
kalastusjaksojen välissä on kolmen tunnin lounastauko. Käytössä
on paikallinen kalastusopas kahta kalastajaa kohden.
Perhovavat ja kelat.
Suosittelemme West Rangalle kahdenkäden 12-15' jalkaisia lohivapoja
luokissa 8-11 ja niihin sopivia laadukkaita levyjarrullisia
keloja. Siimoina kelluvat, kärkiuppoavat ja intermediate ampumapäät ovat
perhosiimoista eniten käytettyjä. Ota mukaan myös uppoava siima
mahdollisia korkean veden olosuhteita varten. Kalastusvälineet pitää desinfioida saapuessasi
Keflavikin lentokentälle.
Perhot. Hyviä
perhomalleja West Rangalle ovat esim. Frances, Black & Blue,
Black Sheep, Arctic Runner,
Snaelda, Sunray Shadow ja Willie Gunn.
Majoitus. Kalastajat asuvat West Ranga lodgessa, mukavissa
kahden hengen huoneissa joissa on oma
wc ja suihku. Lodge sijaitsee West Ranga joen rannalla lähellä hienoja
kalastuspaikkoja. Kaikki ruokailut sisältyvät hintaan.
Matkan toteutus. Omatoiminen kalastusmatka, näillä matkoilla Fishmaster
henkilökunta ei ole mukana, ne toteutetaan yhteistyössä paikallisen
yhteistyökumppanin kanssa. Kalastusmatkoja
West Ranga-joelle voidaan toteuttaa
kalastuskausi ja varaustilanne
huomioiden. Kysy varaustilannetta
ja hintaa suunnittelemallesi
ajankohdalle. Kalastajat lentävät ensin Reykjavikiin,
tapaavat oppaan lentokentällä ja jatkavat autolla kohteeseen.
Perhokalastusmatka -
Islanti, West Ranga |
|
Hinta: Kysy tarjousta.
Hinnat alkaen 3240 eur/vapa, 6 kalastuspäivää/6 yötä |
|
Kalastusmatka sisältää:
Autokuljetus Keflavikin lentokentältä kalastuskohteeseen -
Majoitus kahden hengen huoneissa - Kaikki ruokailut ja juomat -
Kuljetukset kalastuspaikoille - Kalastusluvat - Opastus (2
kalastajaa/opas) |
|
Kalastusmatka ei sisällä:
Lennot Islantiin, Reykjavikiin
- Alkoholijuomat - Tippi kalastusoppaalle
|
| Kalalajit: Lohi |
| Kalastuskausi:
24.6-10.10, huippusesonki on heinäkuun 5-20 elokuuta
välillä |
|
Lisää kuvia
valokuvagalleriassa >> |
| Varaukset
ja lisätiedustelut: |
|
Puhelin: 0400-824530/Jouni Rauha |
|
Sähköposti: jouni@fishmaster.fi |
|